Paniikkinappula toimii vain kerran

Euroopan unioni ei ole tunnettu erityisen tehokkaasta ja ripeästä päätöksenteosta. Talouskriisin kärjistyminen Kreikkaan sai viime keväänä liikkeelle hätäratkaisun maan pikaluototuksesta muiden euromaiden toimesta. Tätä Suomen lainaa SDP vastusti.

EU:ssa saatiin nuijituksi läpi päätökset EU:n varautumisesta pelastuspaketteihin 60 miljardin yhteisvaroilla sekä euromaiden 440 miljardin takausvastuilla. Kansainväliseltä valuuttarahastolta luvattu kolmanneksen osuus toisi koko pelastussumman 750 miljardiksi euroksi.

Tarkoituksena oli vakuuttaa markkinat siitä, että pontta puheitten takaa löytyy. Vähän samaan tapaan kuin Rolls-Royce pitkään ilmoitti loistoautojensa tehoksi ”riittävästi”. SDP kuten muutkin eurooppalaiset demarit olivat hyväksymässä poikkeusjärjestelyä kriisin hallitsemiseksi.

Kuinka pitkään pelastusreserviä riittää?! Dominoefekti Portugali-Espanja-Belgia-Italia leväyttäisi rahoituskriisin taas yleiseurooppalaiseksi. Vakausväline ei – toisin kuin komissio ja ministerimme alkukesästä vakuuttivat – saa 440 miljardin luottoja samansuuruisilla takauksilla, vaan puolet vähemmän! Samalla kokonaisreservi kutistuu 750:stä ehkä 400 miljardin euron suuruusluokkaan.

Olli Rehn ja kumppanit tuntuvat kuvittelevan, että uudesta ongelmakimpusta selvitään koetellulla konstilla, paniikkinappulaa painamalla. Tietoisuus veronmaksajien sietokyvystä näyttää kaikonneen Brysselin bunkkereissa. Todellisuudessa tilanne on sama kuin auton turvatyynyjen kanssa: kun ne ovat pelastavasti lauenneet, ei parane lähteä törmäilemään uudestaan siinä toivossa että tyynyt laukeavat uudestaan.

Uusien takauksien vaatimisen sijasta kannattaisi tosissaan lähteä raivaamaan toimivampaa reittiä kriisin voittamiseksi. Se on hallittujen korko- ja velkajärjestelyjen tie, maa kerrallaan, oikeudenmukaisesti pankkien ja muiden luotottajien riskiä unohtamatta. Meillä on valitettavan mielenkiintoinen kevät edessämme.

Jätä kommentti

css.php