Kultarannan kuvioita

Presidentti Niinistö käynnisti vuosi sitten pysyvämmänkin tradition kutsumalla Kultarantaan keskustelemaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoista. Satakunta osanottajaa koostuu alan tutkijoista ja toimijoista, poliitikoista, yritysjohtajista ja toimittajista. Tänä vuonna joukossa oli runsaasti Venäjään perehtynyttä mediaväkeä.

 

Ukrainan ympärillä vellonut kriisi leimasi luonnollisesti keskusteluja, olipa kyse sitten Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisuista, puolustusvoimien rahoituksesta tai talouslamasta nousemisesta. Reilussa vuorokaudessa ei ihmelääkkeitä keksitä, mutta tuuletetaan kyllä reippaasti ehkä urautuneitakin ajatusmalleja.

 

Vuoden takaa itselleni jäi mieleen se into, millä Suomen Nato-jäsenyyden ajajat halusivat luoda kuvaa presidentinvaihdoksesta koko lailla suoraan liittoutumiseen johtavasta kehityskulusta. Osa mediasta, etenkin Helsingin Sanomat, on ottanut asiakseen viikosta toiseen toitottaa Suomen liittoutumisen välttämättömyyttä: se toteutuisi kunhan vain valtiojohto niin päättää ja kääntää kansan päät.

 

Nyt samat tahot ovat samalla asialla, mutta tärkeimmäksi perusteeksi on vaihtunut Ukrainan kriisin osoittama muutos Venäjän valtapyrkimyksissä. Vain sotilaallisesti liittoutumalla saamme lisäturvaa, väittävät monet – erityisesti kokoomuksen ja Rkp:n suunnalla. Kansalaisten mielipiteissä tällaista muutosta ei ole tapahtunut. Suuri enemmistö ei usko Nato-jäsenyyden autuuteen.

 

Suhteellisen laajaa konsensusta Kultarannan keskusteluissa löytyi siitä, että Suomen oman puolustuskyvyn varmistamiseksi tarvitsemme joka tapauksessa lisärahoitusta lähivuosien materiaalihankintoihin. Yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusvalmius on resurssitehokas, mutta ei sekään ilman ajanmukaista varustusta toimi.

 

Suomen kannattaa aktiivisesti vahvistaa turvallisuuden verkkoja: EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa konkreettisemmaksi, pohjoismaista Nordefco- ynnä Ruotsi-yhteistyötä, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön uusimista alkuperäistä tarkoitustaan paremmin vastaavaksi.

 

Suomella ja Ruotsilla on myös poikkeuksellinen mahdollisuus vahvistaa rauhankumppanuutta Naton kanssa uudelle tasolle, ilman sotilasliiton jäsenyyden haittoja kuten Suomen pitkän itärajan muuttamista asevoimia magneetin lailla kasaavaksi Naton ja Venäjän rajavyöhykkeeksi. Maittemme yhteinen aloite saanee vastakaikua Atlantin liiton syksyn huippukokouksessa.

 

Kultarannan keskustelut korostivat edelleen maltillisen harkinnan merkitystä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Emme kaipaa paniikkireaktioita vaan koko maan ja kansan turvallisuuden varmistamista.

4 kommenttia artikkeliin “Kultarannan kuvioita”
  1. avatar Ilkka Uusitalo sanoo:

    Ulkopuolelta katsoen näyttäisi siltä, että keskustelu edellisvuoteen verrattuna Naton osalta oli jonkin verran monivivahdekkaimpaa. Presidentti Niinistö ehkä yllätti jotkut Nato vouhkaajat puhumalla kolmannesta linjasta eli mahdollisuudesta katsoa myös muita yhteistyömahdollisuuksia kuten EUn yhteistä puolustupolitiikkaa.
    Hyvä jos oli jonkinalaista tuntua siitä että maltti on valttia. Nyt kun vain vielä vältettäisiin kritiikittömän Nato-intoilija Stubbin nousu kokooumksen johtoon ja sitä kautta Suomen pääministeriksi – edes pätkäkaudeksi.

    • Kiitos, osuvia havaintoja keskustelun vivahteista ja presidentin maltillisemmasta linjasta.
      Niinistölle tasapainotettu turvallisuuspoliittinen kanta voi osoittautua keskeiseksi tekijäksi tiellä koko kansan presidentiksi, mikä kuuluu ”koivistolaiseen” johtorooliin.
      Stubbin pääministeritie nyt sitten aukeni ja veikkaan, että ylenpalttinen Nato-intoilu vaimenee julkisuudessa vaikka muut manööverit pyörivätkin taustalla.

  2. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Onnittelut Johannes!
    Kepulaiset pitivät sinua Poliittisen Puheen Päivän parhaana väittelijänä!
    Natoon ei kannata mennä, koska sen päätöksenteko riippuu Yhdysvaltain kulloisestakin poliittisesta johdosta.
    Minusta Suomen ja Ruotsin kannattaisi tehdä valtiosopimus maitten yhteisestä puolustamisesta. Sillä olisi myös positiivisia taloudellisia seurauksia. Olen ymmärtänyt, että tarvitsisimme yhteensä n. 500 Jas Gripen-hävittäjää ollaksemme uskottavia. Nämä Ruotsi joutuisi budjetoimaan.
    Ruotsilla ja Suomella on merkittävää aseteollisuutta, mikä pitäisi koordinoida molempien tarpeisiin ja myös vientiin.
    Koulutus kuuluu Suomelle, ja aivan hyvin ruotsalaiset vapaaehtoiset voisivat suorittaa varusmiespalvelun Suomessa.
    Suomen puolustuksen järjestämisessä liitto Ruotsin kanssa olisi luullakseni kansan parissa suosituin.
    Pitää lähteä Turkuun. T. Hessu K.

    • Kiitos onnitteluista! On se uskottava, jos kepulaisetkin niin objektiivisesti arvioivat.
      Ruotsin kanssa puolustusyhteistyö voi tosiaan edetä valtiosopimukseksi saakka, mutta ei ihan lähitulevaisuudessa. Meri- ja ilmavalvonnassa saadaan nopeimmin lisätehoja pitemmälle menevästä yhteistoiminnasta, hankinnoissa tietysti myös.
      Suomen ja Ruotsin hävittäjien yhteismäärää ei sentään 500:an tavoitella, realistisempi 100-200 välillä. Suomen pitäisi 2020-luvulla tähdätä jo seuraavaan hävittäjäpolveen ohi modernisoidunkin Gripenin – jos vain rahat aikanaan riittävät.

Jätä kommentti

css.php